Monivaikutteinen arvo-osaaminen

Comeniuksen valassa on paljon asiaa, jossa määritellään yleisesti opettajien ja oppilaitosten arvo-osaamista. Opettajalle on annettu melkoinen kasvatusvastuu yhteiskunnassa. Opettaja voi ottaa ainakin joissakin asioissa kantaa tai olla ottamatta kantaa. Jokaiselle on melko varmasti aivan oma tyyli toteuttaa opetustyötä. Tärkeää olisi pystyä keskustelemaan avoimesti opetuksen aihe-alueista eri sidosryhmien kesken. (OAJ.)

Opetukseen ja oppilaitoksien työhyvinvointiin vaikuttaa koulurauha. Rauhallinen ympäristö toteuttaa opetustyötä takaa tehokkaammin oppilaiden oppimisen. Kouluissa tulisi pyrkiä lisäämään turvallisuutta. Tälläinen turvallisuuden tunteen lisääminen vaatii yhteistyötä oppilaitoksissa. Oppilaiden ja opettajien tulisi kyetä yhteistyössä lisäämään koulurauhaa oppilaitoksissa. (YLE.)

Asioita voi joko oppia tai niistä voi jopa suoriutua. Tietynlainen flow-tila lisää oppimista. Tämä edellyttää opetuksen tavoitteiden selkeää hahmottamista ja ymmärtämistä. Oppimisen ilon kautta on vain mukavampi opiskella. Flow-tilaan voi vaikuttaa esimerkiksi ryhmäyttäminen, opetuksen suunnittelu, dialoginen vuorovaikutus, itseohjautuminen ja arviointikäytännöt. (Stenberg, luku ”Flow ja motivaatio”)

Oppilaitoksissa kasvaa tulevaisuuden osaajia. Opetustyössä puhutaan paljon, mutta olisi myös tärkeätä osata kuunnella. Uudistamalla ja kokeilemalla erilaisia opetus- ja oppimismenetelmiä voidaan saavuttaa oppilaitoksissa kustannustehokkaampia ratkaisuja. Verkko-opiskelu yleistyy ja tuo mukanaan uudenlaiset haasteet arvo-osaamiseen. Ihmiset opiskelevat yhä useammin vapaa-ajallaan ja opiskelusta on tullut yhä vähempi aikaan tai paikkaan sidottua.

Lähteet:

OAJ. Comeniuksen vala. Viitattu 27.8.2019. https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/comeniuksen-vala/

Stenberg, K. (2011). Riittävän hyvä opettaja. Jyväskylä: PS-kustannus.

YLE. Koulurauhan julistus ensimmäistä kertaa Kainuussa – ”Asioita yksinkertaistetaan liikaa ja se tuntuu kovalta”. Viitattu 27.8.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10929253

Työhyvinvointi vs. tuottavuus

Työhyvinvointi asiassa vastuu on koko työyhteisöllä. Voidaan puhua myös kokonaisuudesta, jossa yhdistyy työ, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Työterveyslaitos määrittelee työhyvinvoinnin: ”Työhyvinvointi tarkoittaa, että työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä sekä työuraa tukevassa työympäristössä ja työyhteisössä.” Minusta tämä käsite tukee työelämän tuottavuuden ajattelu tapaa.

Työhyvinvointi käsitteen kautta päästään porautumaan työelämän tuottavuuden ajattelutapaan. Työelämän työhyvinvointimittarit antavat mahdollisuuden kehittää yrityksen tuottavuutta. Työhyvinvoinnin tavoitteiden kautta voidaan vaikuttaa yrityksessä käytettävään teknologiaan sekä vahvistaa ihmisten psyykkistä sekä sosiaalista työkykyä. Kaiken pohjana työhyvinvoinnille on ihmisen henkilökohtainen hyvinvointi, joka rakentuu fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kunnon yhdistelmistä. Työhyvinvoinnin tarkempi tarkastelu auttaa kehittämään yrityksen tuottavuutta.

Lähteet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Työhyvinvointi